The Upsetter

Ethan Higbee & Adam Bhala Lough:
The Upsetter (USA, 2008)
95 min. – DVD – English. Ei suomenkielistä tekstitystä.
K-13

The Upsetter: The Life & Music of Lee Scratch Perry kertoo tarinan Jamaican kuuluisimmasta ja vaikutusvaltaisimmasta tuottajasta. Tuottamisen lisäksi artistina tunnettu Lee Perry aloitti työt musiikkialalla jo 50-luvulla. The Upsetter alkaa kuvauksella Perryn mystisestä nuoruudesta Jamaikan maaseudulla siirtyen uran pahamaineisiin alkuvuosiin. Varsinainen kertomus alkaa miehen perustettua The Upsetter-levy-yhtiön vuonna 1968. Bob Marleyta mentoroineen Perryn sanotaan synnyttäneen koko reggaemusiikin julkistaessaan yhtiönsä ensimmäinen singlen "People Funny Boy". Tuotos käytti hyväkseen sampleja ja sen nopea biitti tulisi pian tunnistetuksi reggaena, uuden soundin ollessa vielä ilman nimeä.

1970-luvun alkupuolella Lee Perry oli mukana synnyttämässä myös toista Jamaikan musiikin kivijaloista. Perry oli yksi artisteista, joiden työn ansioista syntyi tyyli joka tunnetaan dubbina. Dubin syntyyn johtivat kokeilut, joita Perry teki omin käsin takapihalleen rakentamansa studion miksauspöydän äärellä. Legendaarinen studio oli nimeltään The Black Ark. Studiossaan Lee Perry jatkoi monien eturivin artistien, kuten Bob Marleyn, The Heptonesin ja The Clashin, tuottamista. Tällä ajalla syntyi monia reggaemusiikin kuuluisimpia ja yleisesti parhaimpina pidettyjä kappaleita ja albumeja.

Lopulta 1970-luvun loppupuolella Lee Perry poltti Black Arkin maan tasalle huumeiden aiheuttamassa raivokohtauksessa. Perry muutti pois Jamaikalta ja on tämän jälkeen työskennellyt monien länsimaisten artistien ja tuottajien, kuten Adrian Sherwoodin ja Mad Professorin kanssa. Vuonna 2003 Lee Perry voitti Grammyn albumistaan Jamaican E.T. ja hän on jatkanut työtään musiikin parissa tähän päivään asti.

The Upsetter vyöryttää yleisön eteen parhaimmat reggae- ja dubhitit sekä suuren kasan harvinaista arkistomateriaalia, valokuvia ja konserttivideoita. Neroudesta ja hulluudesta kertovaa dokumenttia on kuvattu Jamaicalla, Lontoossa, New Yorkissa, San Franciscossa, Los Angelesissa ja Coloradossa. Kaiken kruunaa syvällinen Lee Perryn haastattelu hänen nykyisestä kodistaan Sveitsistä. Jos vaatteissasi on edes jokin Etiopian lipun väreistä, et voi yksinkertaisesti jättää tätä välistä. Dreadlockit myssyyn ja kohti elokuvateatteria.

www.theupsettermovie.com

Traileri (YouTube)

Adam Bhala Lough

Adam Bhala Lough (s.1979) syntyi ja vietti lapsuutensa Virginiassa. Lough muutti kahdeksantoistavuotiaana New Yorkiin ja valmistui vuonna 2001 NYU:n Film Production-linjalta. Kahden mainetta keränneen lyhytelokuvan jälkeen Lough sai mahdollisuuden ensimmäiseen pitkään elokuvaansa. Syntyi New Yorkin nuorista graffittiartisteista kertova Bomb The System, joka voitti Anchorage International Film Festivalin parhaan elokuvan pystin. Bomb The System on kerännyt palkintoja ja tunnustusta monilta muiltakin festivaaleilta. Tällä hetkellä Lough työstää dokumenttia R&B-artisti Lil Waynestä ja kirjoittaa käsikirjoitusta Robert De Niron Tribeca Filmsille.

Filmografia:
The Upsetter (2008)
Weapons (2007)
Bomb the System (2002)
Jes One (2001)
Roundest Wheel (2001)


Ethan Higbee

Ethan Higbee tapasi Adam Bhala Loughin yliopistoaikoinaan. Miehet ovat tehneet yhdessä monia projekteja joissa Higbee on usein vastannut Loughin elokuvien musiikista. Musiikin lisäksi Higbee on toiminut ohjaajana, käsikirjoittajana, tuottajana ja kuvaajana. Vuonna 2002 Higbee perusti yhdessä kahden ystävänsä, Jon Keskitalon ja Sebastian Demianin kanssa tuotantoyhtiön nimeltä Permanent Marks. Yhtiön tarkoituksena on kehittää, tuottaa ja jakaa korkealaatuista musiikkia ja elokuvia. Permanent Marks on tehnyt yhteistyötä japanilaisen Pony Canyonin, ranskalaisen Shiseidon sekä Interscope recordsin kanssa.

Filmografia:
The Upsetter (2008)
The Making of 'Friends with Money' (2006)
Roundest Wheel (2001)