Festarielm

Ulkoilmanäytöksen tulishowssa yleisöryntäys ja svengaavaa musiikkia

Pe 14.11.2014 23:00

Klikkaa Esitys vaikutti alkuun melkeinpä kuin iltahartaudelta. Pimeää, pikku pakkanen ja kolme solistia aloittavat hiljaisuudesta. Ryhmän kaksi tulitaituria sytyttelevät soihtuja. Kaikki esiintyjät ovat pukeutuneet mustaan.

Yleisössä on paljon myös lapsia. Kun suuret soihdut alkavat syttyä, katseet muuttuvat hämmästyneiksi niin aikuisilla kuin pienemmilläkin.

Soihtukapulat lentelevät ilmassa. Samaan aikaan acapellana vetävä bändi suoltaa ulos mitä ihmeellisintä lyriikkaa: €minä olen vielä tuuli, ja sinä olet kellertävä lehti€. Kolmannen kappaleen aikana bändin laulaja-huuliharpisti esittää kurkkulaulua huuliharpun takaa, mikä saa ihmettelemään yhden ihmisen kapasiteettia. Tulijonglöörit saavat soihtunsa lentämään vimmatulla kierteellä jopa neljän metrin korkeuteen.

Ilosaari toimii parhaiten pilkkihaalareissa.

€“ Kiva että on tällaista ilmaista toimintaa tarjolla. Tulin nimenomaan liekkishown takia paikalle, Aino Nevalainen kommentoi tunnelmia Ilosaaresta tulta ja jonglöörausta sisältäneen esityksen jälkeen.

Virpi Ruhanen katselisi esityksiä mieluummin loppukesästä.

€“ Kyllähän täällä tarkenis varmaan pilkkihaalareissa paremmin, eli itseään voi syyttää, mutta onneksi Kerubi on vieressä niin pääsee lämmittelemään.

Joensuulaisten Heidin ja Martin mielestä Ilosaarta pitäisi hyödyntää enemmän tämänkaltaisen spektaakkelien hyödyksi.

€“ Ihan vain vilkaisemaan tultiin ja todella positiivinen yllätys.

Joensuulainen Susanna ...ke, lapsensa Ilona ja helsinkiläinen Katriina Hassinen olivat myös tyytyväisiä ulkoilmaspektaakkelin performanssitarjontaan.

€“ Odotan eniten sunnuntaita, kun Ilona lähtee mummolaan ja itse vietän koko päivän elokuvissa, ...ke kertoo.

 — Niina Mutanen, Verkkotoimitus

 

« takaisin



Seuraava juttu > < Edellinen juttu