Festarielämää

18.11.2017

Savolainen innostui Lentävästä kalakukosta

Se on etenkin näin Suomi100-vuonna melkoisen täydelliseksi hiottu paketti elokuvafestivaalia ajatellen. Suomi Filmi Sing Along veti paikalle nipun nostalgiannälkäisiä ihmisiä laulamaan mukana tunnettuja kappaleita Suomi-filmeistä. Paineita ei tarvinnut tuntea, sillä paikalla oli esilaulajiakin niin Itä-Suomen yliopiston kuorosta kuin Teatteri Traktoristakin.

Ennen esitystä Rauno Juuti ja Minna Rautiainen Savonlinnasta kertovat, että eivät varsinaisesti tiedä mitä on tulossa, mutta tuntevat kyllä kappaleet.
- Ollaan fanaattisia Suomi-filmien katsojia. Ja siellähän se on suomalaisen iskelmän ja suomirockinkin pohja, Rautiainen sanoo.
- Tauno ja Ansahan ne on niitä suosikkeja. Niitä musiikkielokuvia on tullut katsottua. Etenkin kun on sairaslomalla, niin sitähän on aikaa katsella Suomi-filmejä telkkarista. Mieluummin niitä katselee kuin saippuasarjoja.
Minna kertoo olleensa myös Ismo Alangon konserttia Areenalla kuuntelemassa.
- Onhan tässä kulttuuria ollut. Siinä oli Joensuun kaupunginorkesteri ja Karjalan tasavallan orkesteri, niin olihan se iso ja vaikuttava konsertti.


Esityksen jälkeen poistuvan yleisön joukosta napattu Helsingissä asuva, mutta aikanaan Joensuussa opiskellut Jussi Airaksinen kertoo hymyillen, että kokemus oli viihdyttävä ja nostalginen.
- Silloin kun Yle lähettää Teemalta Suomi-filmejä, niin mielellään niitä katselee silloin kun ehtii. Suosikkeihin menee Esa Pakarisen koko tuotanto. Itsekin olen Savosta kotoisin, niin se savolaisuus siinä vetoaa.
Airaksinen kertoo olleensa Joensuussa asuessaan vakituinen Rokumentissa kävijä ja jonkun kerran hän on sen jälkeenkin festarille matkannut. Suomi-filmituokion jälkeen suunnitelmissa on Aivovuodon konsertti ja Taitokorttelin ulkoilmanäytökset.
- Rokumentti on mukava ja hyvin joustava kävijöille. Leffojen katsomisen ja kavereiden kanssa olemisen saa rytmitettyä helposti.
Veivätkö Suomi-filmin klassikot sitten mukanaan?
- Lauloin lentävän kalakukon, hän nauraa.

Teksti: Pasi Huttunen
Kuvat: Markus Korpi-Hallila ja Antti Pitkäjärvi