Kellareista Manskille
Vapaa pääsy!
Marko Kivioja:
Kellareista Manskille (Suomi 2008)
30 min. – DVD – Finnish.
Kellareista Manskille-dokumentti on saanut nimensä Kouvolan seudulla järjestettävästä bändikilpailusta. Viime vuonna kisaan osallistui 16 bändiä. Palkintona tuomariston valitsemat kaksi parasta pääsevät soittamaan Koria Roll-festivaaleille. Jokaisella bändillä on 25 minuuttia aikaa vakuuttaa tuomarit ja yleisö. Kisa kestää vain yhden päivän ja tässä ajassa pitää jyvien erottua akanoista. Kisaan osallistui myös hevibändi Shattered Within, jonka tavoitteet olivat selvät, voitto mielessä ja mieli korkealla. Shattered Within soitti koko kisan viimeisenä ja bändin jäsenten tunnelmat olivat hyvät. "Vähän jänskättää mutta hauska päästä soittamaan." Veto meni hyvin ja yleisö oli mukana, mutta mitä sanoi tuomaristo? Aukeaisiko tästä yhtyeen ura vai passitettaisiinko bändi takaisin kellariin treenaamaan?
Marko Kiviojan dokumentti on hyväntuulinen ja rehellinen kuvaus nuoren bändin alkutaipaleesta. Syvälliset haastattelut ja rouhea musiikki vievät elokuvaa eteenpäin vauhdikkaasti. Kivioja on itse käsikirjoittanut, ohjannut ja leikannut elokuvan. Kellareista Manskille osoittaa kuinka todellisia Summit-seminaarin käsittelemät asiat ovat. Suomi on täynnä nuoria yhtyeitä, jotka janoavat menestystä kovassa kilpailussa. Marko Kivioja kertoo elokuvassaan yhden näistä tarinoista. Näytös on ilmainen ja kaikille avoin.
Näytöksen yhteydessä esitetään ensi-illassa Folkswagen-yhtyeen ja Harri Marstion musiikkivideo Sandra of St. Mura. Videon on ohjannut Marko Kivioja.
—
Marko Kivioja
Marko Kivioja on syntynyt Turussa 1968, mutta mutkien kautta asettunut Kuusankoskelle. Psykiatriseksi sairaanhoitajaksi kouluttautunut Kivioja on harrastanut videokuvausta 1990-luvun alusta saakka. Hän on kunnostautunut mm. lyhytelokuvien, esittelyvideoiden ja musiikkivideoiden teossa. Kivioja on myös MMM-Videoframe25 ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja.