Lehdistötiedote 23.11.2010. Julkaisuvapaa heti.
Rokumentti keräsi ennätysyleisön
Sunnuntaina päättynyt, Joensuussa järjestetty Rokumentti Rock Film Festival saavutti yleisöennätyksensä. Kuudetta kertaa järjestetyn festivaalin elokuvanäytöksissä vieraili 2532 katsojaa ja kaikkiaan tapahtuma keräsi noin 6000 kävijää. Näytöslippujen myyntimäärä ylittää vuoden 2009 Rokumentin lukeman yli viidelläsadalla.
– Kaikin puolin mahtavasti meni. Pystyimme tänäkin vuonna nostamaan näytöslippujen myyntimäärää ja ennen kaikkea ennakkomyynti oli aikaisempia vuosia huomattavasti vilkkaampaa. Tämän vuoden perusteella uskallamme väittää, että Rokumentti kiinnostaa tänä päivänä valtakunnallisesti ja se on löytänyt paikkansa Joensuun alkutalvessa, ynnää tuottaja Petri Varis kuudennen Rokumentin jo hiljennyttyä.
Elokuvateatterikeskus Tapiossa oli näytillä viiden päivän aikana kaikkiaan noin 40 rock-aiheista elokuvaa. Elokuvanäytöksistä yhdeksän myytiin loppuun ja yhtä moni keräsi lähes täydet salit. Muutamia elokuvia kyettiin siirtämään lennosta isompiin saleihin, kuten tapahtuman päätöselokuvana toiminut Mika Kaurismäen ohjaama Vesku. Yleisön pyynnöstä järjestettiin myös lisänäytös Neil Young -konserttielokuvasta Year of the Horse.
Vuoden 2011 Rokumentti järjestetään 16.-20. marraskuuta, jolloin tapahtuman yhtenä tukikohtana toimii myös Joensuun Ilosaareen helmikuussa avautuva kulttuurikeskus Karjalantalo.
Ilosaari Summit festivaalien ytimessä
Rokumentti-festivaalin yhteyteen heinäkuulta siirretty Ilosaari Summit nosti esiin aimoannoksen pohditaan festivaalien ja elävän musiikin tulevaisuudesta. Aikaisemmin Ilosaarirockin yhteydessä järjestetty Summit kokosi kaupunkiin yli 70 musiikkialan ammattilaista aina festivaalijärjestäjistä manegereihin, agenetteihin, ohjelmamyyjiin, toimittajiin ja muusikoihin saakka. Seminaarissa puitiin festivaalien merkitystä artistien markkinnoinnissa ja hypen luomisessa. Myös festivaalien välinen kansainvälinen yhteistyö ja festivaalien tulevaisuus nostettiin tarkasteluun. Ilosaari Summitin järjestivät yhteistyössä Joensuun Popmuusikot ry ja Music Managers Forum Finland.
– Lumipyry meinasi sotkea aikataulut, siitä kuitenkin selvittiin aikataulua tiivistämällä. Asiasisällöltään Summit nosti pöydälle tapahtuma-alan nykytilanteen ja tulevaisuuden näkymät. Festivaalien tarvitsee olla ajanhermolla ja uudistua, jotta ne löytävät musiikkifanit jatkossakin. Yleinen suuntaus näyttäisi lisäksi olevan, että festivaalit ovat kovaa vauhtia keskittymässä isoihin kaupunkeihin. Niihin on helppo tulla ja palvelutkin ovat lähempänä. Tämä toki asettaa haasteita meille, summaa Ilosaari Summitin antia Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen.
Hyvä jätkät! -tunnustuspalkinto Pearly Gatesille
Joensuun Popmuusikot ry:n rahasto ja EM Nordic Finland Oy myönsivät yhdessä joensuulaiselle Pearly Gates -yhtyeelle "Hyvä jätkät!" -nimellä kulkevan tunnustuspalkinnon. Palkinto koostuu DLX Deluxe Musicin tuotteista. Perusteena valinnalle toimi Pearly Gatesin sinnikäs suhde keikkailuun ja tinkimätön tekemisen meininki. Hyvä jätkät! on tunnustuspalkinto, joka jaetaan kerran vuodessa Rokumentin aikaan kovan asenteen omaavalle yhtyeelle. Joensuun Popmuusikoiden rahasto jakaa kolme kertaa vuodessa avustusta pohjoiskarjalaisille yhtyeille, kaikkiaan noin 20 000 euroa vuodessa.
Lisätietoa ja haastattelut:
Joensuun Popmuusikot ry / Katri Kilpiä, puh. 040 706 8878