Mies ja videokamera
Petri Hagner:
Mies ja videokamera (Suomi, 2009)
49 min. - suomi
Mies ja videokamera on dokumenttielokuva miehestä, Esko Lönbergistä, joka tekee elokuvaa maailman parhaaksi bändiksi julistetusta Circlestä. Sitä onko elokuva fiktio vai dokumentti, ei Lönberg itsekään kykene määrittelemään. Lönbergin omien sanojen mukaan häneen elokuvassaan on juoni, €vaikkakin ehkä vaikeaselkoinen toisaalta. Elokuvan tekemisen perimmäinen tarkoitus on etsiä ja jäljittää Circlen vaikeasti kahlittavaa psykedeelisen vilkkaasti liikehtivää luomisvoimaa.€
Circle-yhtyeestä kertovan elokuvan kuvaukset sijoittuvat pääasiassa maaseudulle, jossa yhtye äänittää seuraavaa levyään. Lumi, jää ja pimeys sekä Porin harmaat maisemat ovat tärkeässä roolissa. Epämääräisten kuvausten keskellä Esko yrittää pitää sekalaista joukkoa kasassa, eikä erimielisyyksiltä voida välttyä. Eripuraisuudesta huolimatta kuvausprosessista huokuu ystävyys ja lämmin tunnelma. Mies ja videokamera kertoo, paitsi elokuvan tekemisestä, myös ystävyydestä, elämän valinnoista ja valintojen vaikutuksesta elämään.
—
Petri Hagner katosi 90-luvun lopussa Puolaan, mutta palasi kuusi vuotta myöhemmin elokuvaohjaajana Poriin, vanhaan kotikaupunkiinsa, opiskeltuaan arvostetussa Puolan valtiollisessa elokuvakoulussa Lodzissa. Hagner tunnetaan kenties parhaiten japanilaisesta ravintolasta kertovasta Naked Sushi Lunch €“dokumenttielokuvastaan.
Katso myös:
» Jari Kokko: 44500 Max
» Petri Hakkarainen: Timanttikoirien vuosi 1984
» C©dric Dupire, Gaspard Kuentz: We Don't Care About Music Anyway
» Jari Kokko: 44500 Max
» Petri Hakkarainen: Timanttikoirien vuosi 1984
» C©dric Dupire, Gaspard Kuentz: We Don't Care About Music Anyway
La 20.11.2010 22:20 Tapio 4