Leningrad - The Man Who Sings

Peter Rippl:
Leningrad - The Man Who Sings (Saksa, Venäjä, 2008)
82 min. - venäjä - englanninkieliset tekstitykset
K-13

Sergey €Shnur€ Shnurov on Venäjällä tunnettu paha poika, jonka laulut kertovat ryyppäämisestä, naimisesta ja elämän vaivalloisesta arjesta selviämisestä humalaisen toivorikkaalla huumorilla kyllästettynä. Miehen edesmennyt yhtye Leningrad kohosi 90-luvulla erääksi Venäjän merkittävimmistä underground-kokoonpanoista, joka villitsi hillittömän energisillä keikoillaan yleisöä ympäri Itä-Eurooppaa. Bändin iloinen sekoitus polkkaa, skata, punkkia ja venäläisiä kansanlauluja tuo mieleen turboahdetun Gogol Bordellon, neuvostokitchillä varustettuna. Peter Ripplen ohjaama Leningrad €“ The Man Who Sings on ensimmäinen dokumenttielokuva kulttimaineessa kylpevästä yhtyeestä.

Leningrad saavutti maineensa suoruudellaan ja arkisella karismallaan. Peter Rippl avaa elokuvassaan ikkunan Venäjän musiikkimaailmaan juuri arkisen työn kautta. Dokumentissa kuvataan punkin supertähtien uurastusta keikoilla ja elämää keikkojen ulkopuolella. Karismaattinen Shnurov kantaa yhtyettään eteenpäin laukoen kumartelemattomia kommentteja politiikasta ja bisneksestä samalla valottaen suurvallan musiikki- ja nuorisokulttuurin kehitystä Neuvostoliiton romahdettua. Elokuvan parhainta antia ovat kuitenkin parhaimmillaan 15-henkisen orkesterin villiksi yltyvät livekeikat, joiden hurja energia välittyy väkisin kankaan lävitse.

» www.leningrad-derfilm.com



Katso myös:

» Matti Penttilä: Fire Inside - erään yhtyeen tarina
» Valeriy Todorovskiy: Hipsters
» Doug Pray: Hype!
» Matti Penttilä: Fire Inside - erään yhtyeen tarina
» Valeriy Todorovskiy: Hipsters
» Doug Pray: Hype!


« takaisin

Leningrad - The Man Who Sings

Leningrad - The Man Who Sings

La 20.11.2010 20:45 Tapio 4