The First Rasta
H©lène Lee, Christophe Farnarier:
The First Rasta (Ranska, 2011)
90 min. - englanti
The First Rasta on tuore ranskalainen dokumenttielokuva, joka kertoo Leonard Percival Howellista eli elokuvan nimen mukaisesti ensimmäisestä rastafarista. Howell lähti 1900-luvun alkupuolella Jamaikalta seilatakseen merimiehenä pitkin maailman meriä. Matkallaan hän kävi läpi ideologioita bolshevismista anarkismiin ja Garveysta psykoanalyysiin kunnes palasi kotiin Jamaikalle ajatukset kirkastuneina. Kotiin palattuaan €Gong€ Howell perusti ensimmäisen rastakommuunin Pinnaclen vuonna 1939.
Pinnaclella ja Howellin ajatuksilla on ollut valtava vaikutus Jamaikan ja koko maailman uskontojen ja elämäntapojen historiaan. Pinnacle loi pohjaa rastafarismille yhtä lailla kuin Marcus Garvey tai Haile Selassien vierailu Jamaikalla. Howell perusti yhteisönsä ajassa ja paikassa, jossa tummaihoisia pidettiin vain puoli-ihmisinä - Afrikan orjalaivat elivät vielä vahvana sukujen kollektiivisissa muistoissa. Howell oli vahva johtaja, joka herätti intohimoja puolesta ja vastaan. Yhtä kaikki hän onnistui rakentamaan Jamaikalle mustien oman kulttuurin, joka on vuosikymmenien kuluessa saatossa koko maailmaan.
Ranskalaisen journalistin H©lène Leen perinpohjaiseen kirjaan perustuva The First Rasta on elokuva Leonard Howellista, mutta myös loistava dokumentti reggaen juurista. Elokuvan soundtrack pitää sisällään roots reggaen tärkeimmät laulut ja hahmot Bunny Leen kaltaisista pioneerituottajista Max Romeoon ja The Abyssiniansin Satta Massaganasta Count Ossien rumpuihin. Euroopan ja Pohjois-Amerikan festivaaleja paraikaa kiertävä elokuva saapuu Rokumenttiin Suomen ensi-iltaan.
Katso myös:
» George Scott: Toots and the Maytals: Reggae Got Soul
» Don McGlynn, Joe Lauro: Rejoice and Shout
» Miquel Galofr©: Hit Me With Music
» George Scott: Toots and the Maytals: Reggae Got Soul
» Don McGlynn, Joe Lauro: Rejoice and Shout
» Miquel Galofr©: Hit Me With Music
To 17.11.2011 17:00 Tapio 3
Su 20.11.2011 15:30 Tapio 4