Reggae in the Ruff

Don McConnell:
Reggae in the Ruff (USA, Jamaika, 2011)
60 min. - Englanti - Englanninkielinen tekstitys
K-12

Rastafar-I! Reggae in the Ruff on syvällä asian ytimessä. Elokuva kertoo Jamaikan vuoristorinteillä asuvasta rastafariryhmästä, joka muokkaa maata luomuhengessä, keräilee hedelmiä ja leikkelee pensaista lääkekasveja. Ja tietenkin soittaa mitä juurevinta reggaeta minkä reasoningeiltaan ehtii, musiikkia, jota miehet ovat kirjaimellisesti eläneet jo yli 30 vuotta piilossa ympäröivältä maailmalta.

Reggae in the Ruffissa Johnnie Walker and the Disappointers laskeutuu keskuuteemme levittämään voimakasta ja myönteistä musiikkiaan sekä asennettaan elämää kohtaan. Elokuva tutustuttaa katsojat bändin mainioihin hahmoihin, heidän lauluihinsa sekä filosofiaansa kertoen samalla rehdisti ja mukaansa tempaisevasti millaista on olla perinteinen rastafari näinä maailman(lopun)aikoina. Tai ylipäätään millaista on olla ihminen, joka on löytänyt onnen yksinkertaisen elämän iloista. Opetus on monelle kilpailuyhteiskunnan kiisseleissä kelluvalle erittäin osuva.

Reggae in the Ruff on läpeensä sympaattinen elokuva. Sen tarina on yhtä lämmin kuin Karibian aurinko, yhtä ainutlaatuinen kuin Jamaikan kulttuuri ja yhtä mieleenpainuva kuin elokuvan maisemat. Painaako kiire ja stressi? Tästäpä musiikillista, visuaalista ja ajatuksellista apua koko valkokankaan leveydeltä ja kunnon takapotkulla.



Katso myös:

» Alexander Dluzak, Carsten Piefke: Yangon Calling – Punk in Myanmar
» Kevin McDonald: Marley
» Sarita Siegel: Fire Burn Babylon
» Alexander Dluzak, Carsten Piefke: Yangon Calling – Punk in Myanmar
» Kevin McDonald: Marley
» Sarita Siegel: Fire Burn Babylon


« takaisin

Reggae in the Ruff

Reggae in the Ruff

La 17.11.2012 15:15 Tapio 4