Festarielm

Sampolla on vaikeaa

To 14.11.2013 16:49

Rokumentin avauselokuvana nähty Kalevala €“ Uusi aika on synkkä, kahden todellisuuden toisiinsa hienosti yhteen kietova elokuva.

Kalevalan kylää uhkaa sota, kun Louhi joukkoineen hamuaa itselleen ihmekone Sampoa. Vuonna 2013 Väinön poika Sampo on joutunut tukalaan tilanteeseen pankkifirman toimitusjohtajana. Vihan kuva Kurt Tutler laittaa elokuvan liikkeelle repliikillään: €Köydet ovat jo irti satamasta, Sampo.€
Nykyajassa elokuva tuo valkokankaalle tiiviitä lähikuvia ja näyttäviä hahmoja. Kalevalan kylässä kesäinen luonto ja keskiaikaisesti puvustettu näyttelijäkaarti pääsevät puolestaan oikeuksiinsa. Eihän tässä olla ollenkaan viiden vuoden takaisissa kuvauksissa, vaan Kalevalassa, aikojen alussa. Saadaanpa tarinan edetessä näkyviin se mystinen Sampokin.
Sillä toisella Sampolla, Väinämöisen pojalla, on hyvin vaikeaa. Mikä on menneessä, kalvaa miestä nykyhetkessä. Ja ei siellä Kalevalassakaan taida Sampon ajatukset olla ihan puhtaat.
Ensi-illassa ollut elokuva täytti salin viimeistä penkkiä myöten. Ennen elokuvaa puhumassa olivat ohjaaja Jari Halonen ja näyttelijä Olavi Uusivirta. Halonen avasi elokuvaa abstraktilla tasolla, kun taas Uusivirta sanaili kuvausten kulusta.

 —Niina Mutanen, Verkkotoimitus


« takaisin




Seuraava juttu » « Edellinen juttu