Festarielm

Gasland imaisee mukaansa

La 16.11.2013 11:13

John Fox ihmettelee dokkarinsa alkupuolen voice overeissa, kuinka ihmiset luottavat ja uskoutuvat tuntemattomalle ihmiselle, jolla vain sattuu olemaan kädessään kamera. Mutta maakaasun poraaminen taitaa olla niin suuri ongelma, että siitä kärsivät tarrautuvat kiinni kehen tahansa, joka voisi edes hetken olla heidän puolellaan.

Sivuvaikutuksia: käyttöveden värin vaihtelut, käyttöveden syttyminen tuleen, päänsärkyä, huonovointisuutta, aivovaurio. Monella amerikkalaisella on samankaltainen tarina kerrottavanaan John Foxille. Käyttövettä on ruvettava ostamaan Wallmartista ja samalla on pelättävä jos talo räjähtää joku päivä taivaan tuuliin.

Maakaasun poraus on Amerikassa valtavan laaja-alaista. Allekirjoittaneellakaan ei ollut mitään hajua koko bisneksestä ennen dokumenttia. Parituntinen tietopaketti ei kuitenkaan käy missään vaiheessa raskaaksi, koska Fox osaa kertoa tarinansa todella hyvin. Dokkarin koskettavimpia hetkiä on, kun viimeinen haastateltava vie Foxin puron varrelle, joka muistuttaa kodista. Epäluonnollisesti kupliva vesi voi olla ohjaajankin kotipaikan tulevaisuutta.

Vuoden 2011 Oscar-ehdokkuus ei ihmetytä. Erityismaininta pitää antaa leffan soundtrackista, joka saa tunnelman humoristiseksi silloin kun aihe käy raskaaksi.

 —Niina Mutanen, Verkkotoimitus


« takaisin




Seuraava juttu » « Edellinen juttu