Elektro Moskva
Elena Tikhonova & Dominik Spritzendorfer:
Elektro Moskva (Itävalta, Venäjä, 2013)
89 min. • Venäjä • Tekstitys englanniksi
K-3
Elektro Moskva on elokuva Neuvostoliiton elektronisesta edistyksen ajasta ja sen musiikkiperinnöstä. Dokumentti lähtee liikkeelle Leon Thereministä, joka kehitti maailman ensimmäisen elektronisen soittimen vuonna 1919. Ytimekkäästi thereminiksi nimetty soitin tuli sittemmin tunnetuksi länsimaisen pop- ja rock-musiikin kautta, kun muun muassa The Beach Boys ja Led Zeppelin käyttivät thereminiä musiikissaan.
Neuvostoliitossa monet mielenkiintoiset soittimet ja äänilaitteet syntyivät alun perin valtavan sotateollisuuden sivutuotteina. Nykypäivänä monet uuden polven venäläismuusikot metsästävät vanhoja tankinkestäviä syntikoita ja muita villejä ääniä tuottavia vempaimia. Elektro Moskva on herkullista katsottavaa erityisesti soitinfriikeille; elokuvan päähenkilöt etsivät vanhoja neukkusyntikoita kirpputoreilta ja pölyisistä varastoista valjastaakseen ne musiikillisten visioidensa toteuttamiseen tai myydäkseen eteenpäin toisille keräilijöille.
Elektro Moskva hurmaa neukkunostalgiansa ansioista, mutta elokuva on myös laadukkaasti toteutettu löytöretki musiikin historiaan. Dokumentti on elektroninen satu aidosta pelle peloton -asenteesta ja vapaan mielen voimasta ennen ja jälkeen rautaesiripun aikojen.
La 16.11.2013 14:45 Tapio 4