Kalevala - Uusi aika
Jari Halonen:
Kalevala - Uusi aika (Suomi, 2013)
110 min. • Suomi
K-12
Vuoden 2013 festivaalin avauselokuvana esitetään ennakkonäytöksenä syksyn kotimainen kulttuuritapaus, kiistellyn ohjaajan Jari Halosen Kalevala – Uusi aika. Rokumentin näytös on paljon ennakkokohua herättäneen elokuvan ensimmäinen julkinen näytös maailmassa. Ohjaaja Halonen saapuu paikalle kertomaan, mistä kaikessa on kyse. Tätä kokemusta ei kannata jättää väliin.
Aikojen alussa Kalevalassa taottiin ihmiselle ihmekone – sampo, jonka sanotaan antavan rikkauksia. Tieto ihmekoneesta leviää ja Pohjolan valtias Louhi haluaa sen itselleen. Louhi kokoaa liittolaisensa ja lähtee ryöstöretkelle Kalevalaan. Alkaa taistelu sammosta.
Suuren kansainvälisen konsernin toimitusjohtaja Sampo Väinölä on alkanut kipuilla yhtiön maailmanvalloituksen kynnyksellä. Yhtiö on tuomassa markkinoille mieleen vaikuttavan virtuaalilaitteen. Paineiden ja mahdollisuuksien ristiriidassa alkaa tapahtumasarja, joka johdattaa Sampon tietoisuuteen menneisyyden voimista. Hän tajuaa olevansa mukana aikojen alussa alkaneessa Kalevalan ja Pohjolan välisessä taistelussa. Totuus Sammosta paljastuu tänään.
Jari Halonen tunnetaan suomalaisen elokuva- ja teatterikentän palavasieluisena kapinallisena. Pyrkiessään taiteeseen ja totuuteen Halonen ei pelkää provosoida tai horjuttaa vallitsevia käsityksiä. Mies sai aikaan kulttuurisodan jo teatterikoululaisena Jumalan teatterin kokeellisessa esityksessä. Suomalaisuuden myyttejä Halonen määritteli uudestaan elokuvallaan Aleksis Kiven elämä. Nyt ohjaaja on tarttunut kansakunnan tarinoista tärkeimpään – Kalevalaan.
Jari Halonen ja näyttelijä Olavi Uusivirta ovat paikalla näytöksessä.
Ke 13.11.2013 19:00 Tapio 1