Maidan
Sergei Loznitsa:
Maidan (Hollanti, Ukraina, 2014)
131 min. • ukraina • Tekstitys englanniksi
K-12
Ukrainan kansannoususta kertova Maidan nousi Cannesin elokuvafestivaalin puheenaiheeksi. Elokuva valmistui juuri ennen festivaalia, jossa se esitettiin tuoreeltaan, Kiovan konfliktin jatkuessa. Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumine johdosta Maidan on vieläkin ajankohtaisempi.
Maidan tarkoittaa aukiota. Kyseessä on Kiovan keskustassa oleva Maidan Nezaležhnosti, jonne ukrainalaiset kokoontuivat vastustamaan korruptoitunutta presidentti Janukovytžia. Ohjaaja Loznitsan kamerat olivat paikalla, kuvaamassa mielenilmausta, jonka piti olla rauhallinen ja demokraattinen. Toisin kävi.
Maidan venyttää perinteistä dokumenttielokuvan kerrontaa. Loznitsa haluaa tuoda katsojan keskelle vallankumousta, näyttää miten lämmin karnevaalitunnelma muuttuu kuukausien mittaan verilöylyksi, kitarat konetuliaseiksi. Loznitsan kamera on staattinen. Välillä tuntuu, ettei elokuvassa tapahdu mitään. Välillä tapahtuu liikaakin. Elokuva ei selitä kansannousun syitä, vaan keskittyy ihmisiin: rohkeuteen, uhrauksiin, yhteishenkeen ja solidaarisuuteen.
Maidan on vaikuttava taideteos hetkestä, jolloin historiassa kääntyi lehti.
Katso myös:
» Omar Shargawi, Karim El Hakim: 1/2 Revolution
» Talal Derki: Return to Homs
» Kai Sehr: Skateistan
» Omar Shargawi, Karim El Hakim: 1/2 Revolution
» Talal Derki: Return to Homs
» Kai Sehr: Skateistan
Näytösaika:
Tapio 3 • Pe 14.11.2014 16:00