Summer '82 When Zappa Came to Sicily

Salvo Cuccia:
Summer '82 When Zappa Came to Sicily (Italia, Yhdysvallat, 2013)
80 min. • englanti
K-12

Summer'82 When Zappa Came to Sicily on intiimi dokumenttielokuva Frank Zappan Euroopan kiertueesta kesällä 1982. Elokuvan on ohjannut Salvo Cuccia, joka matkusti pikkupoikana isänsä kanssa Zappan keikalle, mutta epäonnekseen myöhästyi konsertista. 30 vuoden kuluttua hän palaa muistoihinsa ja seuraa tarinaa Zappan ikimuistoisesta Sisilian vierailusta.

Sisilialaisia sukujuuria omaavalle Zappalle keikkailu hänen isänsä kotikonnuilla oli henkisesti merkittävää ja lisäsi kiertueelle ekstrapanosta. Kiertueella Zappa oli uransa huipulla. Euroopassa hän oli suuri tähti ja esiintyi suurille areenayleisöille. Zappamaisen virtuositeetin omaavassa bändissä soitti muun muassa nuori Steve Vai. Elokuvan konserttitaltioinnit ovatkin huikaisevaa kuunneltavaa.

Elokuva on koostettu Zappan perheen suostumuksella ja Cuccialla on käytössään runsaasti intiimiä kuvamateriaalia hänen isänsä kuvaamista kaitafilmiotoksista Zappan lasten haastatteluihin. Cuccian matkassa katsoja pääsee tutustumaan Zappan perheen arkeen tien päällä ja kotona. Lopputuloksena syntyy herttainen kuvaelma suurisydämisestä miehestä ja hänen lähipiiristään.



Katso myös:

» John Ridley: Jimi: All Is by My Side
» Greg Olliver: Johnny Winter - Down & Dirty
» Lasse Keso: Tolonen
» John Ridley: Jimi: All Is by My Side
» Greg Olliver: Johnny Winter - Down & Dirty
» Lasse Keso: Tolonen


Salvo Cuccia: Summer '82: When Zappa Came to Sicily

Salvo Cuccia: Summer '82: When Zappa Came to Sicily

Näytösaika:
Tapio 4 • La 15.11.2014 13:15

« takaisin