Mimmejä on tullut ja mennyt, musa pysyy

On yksi asia kuunnella päteväksi tunnettua muusikkoa lavalla, mutta harvinaisempaa on päästä kuulemaan parin muusikon välistä rauhallista rupattelua taiteen synnyttämisestä. Janne Sivosen haastattelussa Miten minusta tuli minä? -seminaarissa Mikko von Hertzen kuvailee kuinka muusikkous on kulkenut suvussa.

– Kun isoveljeni Kie syntyi, oli jo tietynlainen toive, että meistä tulisi muusikoita. Isän haaveena oli muusikkous, mutta hänen aikanaan siihen ei kannustettu ainakaan niin, että se olisi ammatti. Enemmänkin oli sitä, että toi on ihan kivaa, mutta pitää olla kunnon ammatti, hän kertoo. 

– Vähän niin kuin lätkäisillä, että laitetaan lapsi tekemään se, mitä ei itse voitu.

Mikko aloitti aikaisin. Pianotunneille hän meni neljän ja puolen ikäisenä. Kotona leikkiessäänkin hän selosti leikkejään laulaen. Musiikki on kulkenut mukana koko ajan.

– Se on mun elämäni rakkaus. Mimmejä on tullut ja mennyt, mutta musa on aina läsnä.

Esiintymisjännitys oli pitkään kompastuskivenä ja hän kertoo sen helpottaneen vasta viime vuosina kun on pitänyt opetella tähteyttä. Hän muistelee vuotta 2005, jolloin bändi oli persaukinen, mutta sai studioaikaa sitä vastaan, että esiintyisi Munkkarockissa.

– Se jännitti niin paljon, että siitä tuli aivan katastrofi. Lauloin ihan päin persettä.

Laulajan ja keulakuvan rooliin hän on silti kasvanut samalla kun bändi on kasvanut täyttämään suurempiakin saleja.

– Etenkin ulkomailla menee kaikilla pasmat sekaisin jos bändillä ei oo keulakuvaa. Oon joutunut totuttelemaan olemaan stara. Se on hassua, mutta nykyään siihen osaa suhtautua.

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Antti Pitkäjärvi