Rock-lyriikkaa ja roolien vilauttelua

Jututimme Kaupunginteatterin näyttelijöitä Minna Maaria Virtasta, Markku Maasiltaa, Petteri Rantataloa, Anna Ojannetta ja Suvi-Maaria Virtaa tulevasta Kaksoiselämää-esityksestä ja rooliteemasta. Kaksoiselämää-esitykseen on vapaa pääsy. Yleisökin saa halutessaan tuoda mukaan esitykseen itseä koskettavia lyriikoita.

Näyttelijät ovat valinneet lyriikkaa ja improa yhdistävän esitykseen teeman mukaista suomalaista rock-, pop- ja ylipäätään laululyriikkaa. Yksi valintaperuste on ollut henkilökohtaiset siteet kappaleisiin. Mukana on sekä vanhempia että uudempia biisejä. 

Näköpiirissä on elävä, interaktiivinen esitys. Yleisö voi paitsi tuoda mukanaan itselle merkityksellisiä lyriikoita, he voivat myös esimerkiksi esittää kysymyksiä näyttelijöille.  Vaikka yleisö saa osallistua, ei kuitenkaan tarvitse pelätä:

– Ketään ei heitetä lavalle. 

Lyriikan lausunta tuo oman yllätyksellisyytensä esitykseen.

– Lyriikka toimii lausuttuna eri tavalla kuin laulettuna. Monesti tulee sellainen ”Ai tää oli tää!”, Anna Ojanne kuvailee.

Rokumentin teemana on roolileikit, ja näyttelijöitä voikin luonnehtia roolien ja niillä leikkimisen ammattilaisiksi. Silti tai ehkä juuri siksi kokeneen näyttelijäkaartin ei ole helppo nimetä lempiroolejaan.

– Se mitä parhaillaan tekee, se on aina läheisinn.

Petteri Rantatalon mukaan roolin kannalta on olennaista, ettei näyttelijä laiskottele harjoituksissa: sillä tavalla roolista saa esiin eri kerroksia ja sitä voi kehittää.

Myös näytelmän käsikirjoitus vaikuttaa paljon siihen, miten paljon rooleista saa irti: toiset hahmot on kirjoitettu vain tukemaan toisia. Toisaalta joskus pieneenkin rooliin voi tehdä ”oman juttunsa”. Ja ennen kaikkea:

– Paskinkin homma voi olla tosi opettavainen.

Hyvin kirjoitettu näytelmä voi tehdä rooleihin eläytymisestä helppoa. Suvi-Maaria Virta nostaa esiin Puhdistuksen:

– Siihen voi vain liukua päälle ja aivan kuin oikeasti elää sitä.

Mutta entä tuleva esitys, jolla ei ole käsikirjoitusta, tai ylipäätään improvisaatio?

– Tässä tulevassa esityksessä me ollaan lavalla ilman roolia, mutta vilautellaan rooleja, Suvi-Maaria Virta kuvailee.

Näyttelijöiden mieleenpainuvimmat roolit liittyvät yleensä laajemmin näytelmään ja porukkaan, jolla näytelmää on tehty. Improvisaatiossa ihmissuhteiden merkitys korostuu. Roolia ei voi täysin päättää itse, vaan kuka tahansa voi hetkessä muuttaa roolin.  

Anna Ojanne kertoo, että improa voi kuitenkin harjoitella: harjoittelu perustuu siihen, että pyritään löytämään erilaisia tapoja tehdä eri hahmoja. Jokaisella näyttelijällä on tietynlainen tapa näytellä vaikkapa lasta, mutta harjoitus voikin olla tehdä monta erilaista lapsihahmoa.

– Ja ei, roolit eivät jää päälle, Suvi-Maaria Virta nauraa ennen kuin ehdin asiasta kysyä.

Markku Maasilta kuitenkin muistaa Kivenpyörittäjän roolin jälkeen ajatelleensa "mähän en osaa puhua tässä mitään".

Anna Ojanne taas nostaa esiin Hesarista lukemansa jutun:

– Jutussa kerrottiin, että mitä päivittäin teet vaikka työksesi, vaikuttaa aivojen rakenteeseen.

Vaikkei siis välttämättä yksittäinen rooli jää päälle, niin kaikki roolit, vaikkapa työ- ja perheroolit vaikuttavat kaikkiin meihin, eivät pelkästään näyttelijöihin.

Petteri Rantatalo kertoo jutun Sortavalassa tapaamastaan miehestä. Rantatalo hämmästeli, miten tämä entuudestaan hänelle tuntematon mies oli osannut esittää hänelle erittäin hyviä ja oivaltavia kysymyksiä näyttelijäntyöstä. Lopulta kuulustelutaidon syy paljastui: mies oli ammatiltaan rikospoliisi.

Teksti ja kuva: Sini Heinoja