Elokuvat

Mika J. Ripatti

Vampira

Suomi 1995
64 min • englanti. Suomenkielinen tekstitys
K12
Teema: Must see before you die
18.11.2022 | klo 21:15 | Paikka: Tapio 2 | OSTA LIPPU

Goottien esiäiti elää ikuisestI! 

Amerikansuomalaisen Maila Nurmen eli Vampiran syntymästä tulee joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Mika J. Ripatin ohjaama dokumentti on todellinen harvinaisuus, sillä se on nähty alkuperäisen teatterikierroksen ohella vain erikoisnäytöksissä ja kahdesti Ylen kanavilla 90-luvulla. Ja nyt Rokumentissa!

Maila Nurmi hylkäsi ahdistavat perheolot ja lähti 17-vuotiaana monien muiden tavoin etsimään onneaan näyttelijänä. Nurmi teki mm. satunnaisia mallin töitä, kunnes sai kauhuteemaisen Broadway-näytelmän roolin kautta jalkansa Hollywoodin oven väliin. Nurmi päätyi oman The Vampira Shown juontajaksi, ja oli hetken aikaa huipulla. Elämä oli glamouria, ystäväpiiriin kuuluivat mm. Elvis, James Dean ja Marlon Brandon, mutta Deanin kuoleman jälkeen Nurmi joutui roskalehtien riepottelemaksi, joissa häntä kutsuttiin Deanin ”mustaksi madonnaksi”. Ura alkoi muutenkin mennä alamäkeen, hän menetti oikeudet Vampira-hahmoonsa ja talousvaikeudet kasautuivat - Nurmen mukaan maailmaa pyörittävätkin seksi, kuolema ja verot. Kauhun, erotiikan ja tinkimättömän asenteen yhdistänyt Vampira on kuitenkin jättänyt pysyvät jäljet populaarikulttuuriin.

Vampira-dokumentti nähdään KAVI:n synkistä holveista kaivetulta 35mm filmiltä. Alkukuvina nähdään ohjaaja Mika J. Ripatin tuoreet lyhytelokuvat Ufot, uskonto ja paholainen ja Parapsykologiaa Neuvostoliitossa.


Ohjaaja Mika J. Ripatti paikalla näytöksessä.