Finding Fela
Alex Gibney:
Finding Fela (Yhdysvallat, 2014)
119 min. • englanti
Finding Fela on Oscar-voittaja Alex Gibneyn ohjaama vaikuttava dokumenttielokuva afrobeatin isästä Fela Kutista ja hänen taistelustaan diktatuuria vastaan. Vuonna 1997 menehtynyt Fela Anikulapo Kuti on yksi kuuluisimmista afrikkalaisista muusikoista, mutta kenties vielä merkittävämmän elämäntyön hän teki kamppaillessaan Nigerian, ja koko Afrikan sorrettujen hyväksi.
Fela Kuti on kenties paras esimerkki siitä, kuinka musiikki voi toimia poliittisena aseena. Suorapuheisen laulajan yhtyeen esiintymiset olivat herätyskokouksia, joissa epäkohdat saivat kyytiä ja usko muutokseen kehittyi vallankumouksen energiaksi. Kuti valjasti myös oman ruumiinsa vallankumouksen käyttöön. Hänen uskomaton elinvoimansa ja räjähtävän fyysiset esiintymisensä valoivat uskoa diktatuurin kourissa kärsiviin nigerialaisiin. Bändin keikkojen voima on vuosikymmenten kuluttuakin mykistävää katseltavaa ja pakottaa ottamaan hatun päästä kunnioituksesta.
Fela Kutin elämäntarinan seuraaminen on kuin katsoisi jännäriä. Nigerian hallitus kohteli Kutia vaarallisena vallankumouksellisena ja peloton muusikko itse valmistautui menemään vankilaan jokaisen singlensä julkaisun jälkeen. Alex Gibney kertoo Kutin tarinan Oscar-voittajan ammattitaidolla, ja Finding Fela onkin erittäin nautinnollista katsottavaa. Päällimmäisenä elokuvasta jää mieleen, kuinka Fela Kutin poliittinen viesti ja esimerkki ovat yhäkin täysin ajankohtaisia.
Katso myös:
» Salvo Cuccia: Summer '82 When Zappa Came to Sicily
» Sini Anderson: The Punk Singer
» Håvard Bustnes: Two Raging Grannies
» Salvo Cuccia: Summer '82 When Zappa Came to Sicily
» Sini Anderson: The Punk Singer
» Håvard Bustnes: Two Raging Grannies
Näytösaika:
Tapio 3 • La 15.11.2014 14:45