Fiilis kuin pikkulapsena joulupukkia odotellessa

DEATH by Metal kiinnosti ihmisiä niin paljon, että se jouduttiin vaihtamaan isompaan saliin. Vaikuttaa myös siltä, että se toi festarille kasan ihmisiä, jotka eivät kenties muuten olisi tulleet. Toni toteaa, että ei ole aikaisempina vuosina käynyt, mutta elokuva Deathista oli yksinkertaisesti päästävä katsomaan.

- Olin varjona ovella lippuja kärkkymässä.

Jo ensimmäistä Rokumenttia kasaamassa ollut Heikki muistelee, että on ollut kolme tai neljä kertaa aiemmin Rokumentissa. Muutama Rokumentti on jäänyt väliin, mutta nyt oli tultava.

- Hyvällä mielellä menen leffaan. Harmi, että tätä ei tullut ennen kuin Schuldiner kuoli, mutta hyvä, että tuli joskus.

Miehet nahkatakeissaan innostuvat.

- Ei ole death metalia ilman Deathia. Harmi vain, että sen jälkeiset teknisempää death metalia tekevät bändit on suurimmaksi osaksi ihan paskoja. Löysin bändin 90-luvun lopulla. Olen myöhäisherännäinen. En oikein tiedä mitä leffalta odottaa. Kaikki mikä liittyy Deathiin on jees, Heikki sanoo.

- Kyllä se teinivuosina oli aika kova ja se on jatkunut näihin päiviin asti. 90-luvun puolivälistä asti olen kuunnellut. Tämä leffan odottelu on vähän sama kuin pikkulapsena odotteli joulupukkia, Toni komppaa.

Heikki suunnittelee myös hankkivansa lipun lauantain Spandex Sapiensiin.

- Ite oon jonkinlainen vapaapainin diggaaja ja omiakin frendejä on ollut mukana vapaapainikuvioissa.

Leffan jälkeen miehet ovat fiiliksissään. Heikki mainitsee, että hänellä on käsivarressaan jopa Deathin inspiroima tatuointi.

- Aidosti koskettava elokuva.

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Markus Korpi-Hallila