Uutiset

04.09.2025
Rokumentti sytyttää kipinän – vuoden 2025 teema ja päivämäärät on julkaistu!
Pohjoismaiden suurinta musiikkielokuvafestivaalia juhlitaan taas Elokuvateatterikeskus Tapiossa keskiviikosta sunnuntaihin 12.–16. marraskuuta, ja tällä kertaa teema kantaa nimeä Kipinä.
Suurimmankin roihun takana on pienen pieni kipinä. Se voi olla hetki, jossa rohkeus viimein voittaa pelon ja saa astumaan esiin paremman huomisen puolesta. Se voi olla yksilön, yhteisön tai koko maailman liikkeellepaneva voima, joka aikaansaa pysyvän muutoksen – niin hyvässä kuin pahassa. Kipinä valaisee, mutta toisinaan se voi myös polttaa.
Rokumentissa kipinää seurataan sen synnystä sen moniin erilaisiin seurauksiin saakka, ja syvennytään pohtimaan, kuinka pitkälle yksi pieni leimahdus voi kantaa.
Teemaohjelmiston lisäksi Rokumentti tuo valkokankaille jälleen runsaan määrän vuoden kiinnostavimpia ja puhuttelevimpia musiikkielokuvia, populaarikulttuurin helmiä sekä yhteiskunnallisia teoksia.
Ohjelmistojulkaisuja on luvassa syksyn mittaan. Rokumentin lippupaketit ja yksittäiset näytösliput tulevat myyntiin lokakuussa, joiden osalta tiedot päivittyvät nettisivuille.
Lähtölaskenta kohti syksyn valoisinta viikkoa voi alkaa!
31.01.2025
Rokumentin työryhmä kasvaa
Pohjoismaiden suurinta musiikkielokuvatapahtuma Rokumentti Rock Film Festivalia tehdään tänä vuonna Joensuun Popmuusikot ry:n, Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys ry:n sekä Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokan voimin.
Vuonna 2005 perustetun joensuulaisen elokuvafestivaalin järjestämisestä vastaa yhä voittoa tavoittelematon elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry. Poppareiden puolelta Rokumentin tuotannossa ovat mukana tuottaja Laura Piiroinen sekä viestintäsuunnittelija Anni Vento.
Poppareiden ja Pohjois-Karjalan elokuvayhdistyksen pitkäkestoinen yhteistyö jatkuu myös vahvana, kun vuosia Rokumentin ohjelman ja sen kehittämisen parissa työskennellyt Jarkko Kuittinen jatkaa festivaalin koordinaattorina.
Lisäksi Rokumentin tuotantoon hyppäävät mukaan Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokan tuottajat Anna Estola ja Ia-Päivikki Jaakkonen, jotka ottavat vetovastuuta erityisesti Rokumentin oheisohjelmasta ja sen kehittämisestä.
– Tällainen vahva ja paikallinen, kolmen eri tahon yhteistyö mahdollistaa todella paljon Rokumentin tekemisen ja kehittämisen kannalta. Mahtavaa päästä suunnittelemaan ja tuottamaan entistäkin monipuolisempaa ja puhuttelevampaa Rokumenttia yhdessä Pohjois-Karjalan elokuvayhdistyksen ja Pokan kanssa. Meidän kaikkien tavoitteena on jatkossakin tarjota itäsuomalaisille paras mahdollinen elokuvafestari, kertoo Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Niina Hattunen.
Rokumentti 2025 järjestetään tuttuun tapaan marraskuussa. Viisipäiväisen tapahtuman tarkempi ajankohta sekä vuoden 2025 teema julkaistaan myöhemmin.
Joensuussa vuonna 2005 perustettu Rokumentti Rock Film Festival on Pohjoismaiden suurin musiikkielokuvafestivaali, joka on esittänyt historiansa aikana yli 700 elokuvaa, joista useat Suomen ensi-illassa. Festivaalin järjestää voittoa tavoittelematon elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry, joka tunnetaan myös Ilosaarirockin ja Ravintola Kerubin toimintoja pyörittävien osakeyhtiöiden omistajana.
Vuonna 2004 toimintansa aloittanut Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys ry edistää elokuvakulttuuria ja elokuvakasvatusta Pohjois-Karjalassa järjestämällä muun muassa elokuvatapahtumia, näytössarjoja ja työpajoja. Yhdistyksen näytöstoimintaan kuuluu esimerkiksi Kino Sihiksen ohjelmisto, Joensuun KAVI-klassikkoelokuvasarja, Kuukauden pohjoismainen elokuva -sarja, Cinemare-kauhuelokuvatapahtumat, Alkuperäiskansojen ääni -dokumenttisarja sekä Itäinen Dokkariklubi.
Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokka on vuonna 2019 perustettu esittävän ja soveltavan taiteen osuuskunta ja esittävän taiteen kollektiivi, joka tuottaa teatteria, tapahtumia, esitystaidetta, hankkeita ja koulutuksia Itä-Suomen alueella. Osuuskunnan jäsenten ammattitaidon ja kiinnostuksen kohteiden ytimessä ovat osallisuus, yhteisöllisyys, saavutettavuus, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, taiteidenvälisyys sekä yhteistyö muiden alojen kanssa.