Festarielämää

19.11.2016

Roolit joihin sonnustaudumme

Enolaisen taiteilijan Reima Hirvosen installaatiossa vaikuttavan kokoiset sukupuolesta kertovat symbolit ja maailmasta ja sen tilasta kertovilla teksteillä täyttynyt pöydän pinta kannustavat ajattelemaan maailman menoa. Lisäksi shamanistinen performanssi tutkii sitä, kuinka ihmiset sonnustautuvat sukupuolirooleihin. Shamanistisilla rituaaleilla haetaan yhteyttä luontoon ja rakennetaan yhteisöä.

- Lähtökohta oli roolien ottaminen. Miespuoliset shamaanit pukeutuvat monissa kulttuureissa naisiksi. Ja mekin otamme rooleja, kuten mies tai nainen. Minulle on aika yhdentekevää, mutta monille on ahdistavaa, jos toisen ihmisen sukupuolta ei pysty heti määrittämään, Hirvonen kertoo.

Hirvonen pohtii, onko maailman tuhoamisessa menty jo jonkun sellaisen pisteen yli, että ei enää ole toivoa. Puheessa vilahtaa absurdina esimerkkinä maailman menosta esimerkiksi se, kuinka valtiolla riittää sata miljoona Talvivaaraan.

- Mutta en halua olla pessimisti.

Rokumentti on Hirvoselle ensimmäinen ja hän kiittelee, että hänet pyydettiin tapahtumaan.

- Hirmu hyvä ohjelmahan täällä on on ollut. Kun kerroin mitä tekisin, sanoivat sen olevan tänne juuri sopiva.

Taitokorttelin aitan tunnelma on lämmin ja rauhoittava, vaikka ulkona on nihkeää ja märkää. Vaikea uskoa, että toivoa ei olisi.

Teksti: Pasi Huttunen

Kuva: Markus Korpi-Hallila