Elokuvat

Stephen Nomura Schible

Ryuichi Sakamoto: Coda

2017 Japani, USA
102 min • japani, tekstitys englanniksi
K7
Teema: Rokumentti selection
18.11.2017 | klo 14.00 | Paikka: Tapio 4

*loppuunmyyty*

Kaunis elokuva pakahduttavista sävelistä 

Vastikään Venetsian elokuvajuhlilla ensiesityksensä saanut Coda on intiimi henkilökuva japanilaisesta muusikosta ja näyttelijästä Ryuichi Sakamotosta, joka tunnetaan länsimaissa ehkä parhaiten elokuvasävellyksistään. Sakamoton laajaan tuotantoon kuuluu musiikki muun muassa elokuviin Merry Christmas Mr. Lawrence, The Last Emperor, joka toi Sakamotolle Oscar-palkinnon, sekä parin vuoden takainen The Revenant.

Sakamoto nousi kuuluisuuteen 70-luvun lopussa japanilaisen elektropop-yhtye Yellow Magic Orchestran (Y.M.O.) perustajajäsenenä. Aikaansa edellä oleva yhtye hyödynsi musiikissaan rumpukoneita, digitaalista äänitystekniikkaa sekä videopelien äänimaailmaa, tehden pohjatyötä saapuvalle 80-luvulle. Musiikkiuran lisäksi Sakamoto on tunnettu myös ympäristöaktivistina, joka Fukushiman onnettomuuden jälkeen on keskittynyt erityisesti ydinvoiman vastustamiseen. Luonnon tarkkailulla ja kuuntelulla on suuri vaikutus hänen sävellystyöhönsä ja musiikin teemoihin. 

Viiden vuoden aikajaksolla kuvatun kauniin elokuvan yhtenä keskeisenä aiheena on Sakamoton henkilökohtainen kamppailu kurkkusyöpää vastaan. Vaatimaton säveltäjä suhtautuu tilanteeseen tyynesti. Hänen tavoitteenaan on jättää jälkipolville vielä mahdollisimman paljon musiikkia – sellaista jota ei tarvitse hävetä.

Traileri