Elokuvat

Otavio Juliano

Sepultura Endurance

2017 Brasilia, USA
103 min • portugali, englanti, tekstitys englanniksi
K12
Teema: Rokumentti selection
16.11.2017 | klo 20.00 | Paikka: Tapio 3 | OSTA LIPPU

Brasilian metallisuuruuden verisillä juurilla

Rokumentissa Pohjoismaiden ensi-iltansa saava Sepultura Endurance on todellista herkkua metallipäille. Otavio Julianon dokumentti kuvaa vuonna 1984 perustetun Sepulturan nousua Belo Horizonten autotalleista Etelä-Amerikan suurimmaksi metallibändiksi.

Sujuvasti nykyhetken ja menneisyyden yhteen punova dokumentti seuraa Sepulturan kiertue-elämää ja vuonna 2017 ilmestyneen Machine Messiah -levyn äänityksiä sekä ruotii bändin syntyvaiheita. 80-luvun klassikkoalbumeiden ja -riffien tekoprosessista kerrotaan ilahduttavan yksityiskohtaisesti, jolloin myös bändin alkuaikojen jäsenet ja hiljaiset taustavaikuttajat pääsevät ääneen. Sepulturan vaikutuksesta omaan tekemiseensä ovat tarinoimassa lisäksi metallimaailman suurnimet Phil Anselmosta Lars Ulrichiin. Elokuvassa käsitellään myös yhä märkivää haavaa, laulaja Max Cavaleran lähtöä yhtyeestä vuonna 1996.

Sepultura on metallin ehdoton klassikkoyhtye, mutta bändin arki on ökyhuviloiden sijaan raskasta työntekoa ja pitkiä kiertueita, joka on vaatinut veronsa perheellisiltä muusikoilta. Sepultura Endurance kuuluu kaikkien metallia kuuntelevien katselulistalle.

Traileri