Elokuvat

Mike Christie

Suede: The Insatiable Ones

2018 UK
113 • englanti
K16
Teema: Rokumentti selection
16.11.2019 | klo 16.15 | Paikka: Tapio 3 | OSTA LIPPU

Ruma kaunis totuus brittipopin traagisimmista lauluista 

90-luvun vaihteessa aloittanut Suede on yksi brittipopin suurista nimistä. Kuten hyvissä tarinoissa aina, Suedenkin ura sai poltteensa rakkaudesta. Basisti Mat Osmanin kanssa bändin perustaneet Brett Anderson ja kitaristi Justine Frischman olivat rakastavaiset muusikkouran alkutaipaleella. Pariskunta kuitenkin erosi ja Justine alkoi seurustella Blurin laulaja Damon Albarnin kanssa, mikä hiersi välejä vuosikausia. Sydänsuruista kumpuavat sävellykset, kova työ ja valtava kunnianhimo nostivat Sueden lopulta listoille ja maailmanlaajuiseen suosioon.

Kuten niin usein rockmaailmassa, myös Sueden kohtaloksi koituivat päihteet. Brett Anderson ei ole aiemmin juurikaan avautunut huumeriippuvuudestaan, mutta The Insatiable Onesia kuvatessa hän ei enää kokenut tarvetta salailla vaikeita vuosiaan. Päihdeongelmat johtivat lopulta hajoamiseen vuonna 2003 (jota ennen Suede ehti esiintyä lIosaarirockissakin). Vuonna 2010 hyväntekeväisyyskonserttia varten uudestaan koottu bändi löysi uuden kipinän musiikkiinsa ja jatkaa tällä tiellä edelleen.

Mike Christien dokumentin vahvuutena on rehellinen ote ja luottamus, jonka voi aistia haastatteluista. Myös arkistomateriaalin laatu ja määrä on huikea, kiitos bändin rumpali Simon Gilbertin, joka vaikuttaa olleen kamera kädessä jatkuvasti. Elokuva on ehdotonta katsottavaa kaikille Sueden ja brittipopin ystäville. Here they come the beautiful ones!

Traileri