Tunnelmat

Combat Rock -dokumentin tekijät Janne Tanskanen ja Ville Asikainen. Kuva: Pasi Huttunen. 14.11.2019

DIY-meiningillä dokkarielokuvan ytimeen

Festarit rullaa ja punk pauhaa.

Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina toimi vahvana avauselokuvana loppuviikon Rokumenttihulinoille. Tällainen punk-noviisikin ymmärsi dokkarista luultavasti kaiken oleellisen. Yleisössä teos herätti rakkautta ja nostalgiaa jopa kyyneliin asti.

Dokumentti kertoo Jani Koskisen ja Janne Tammisen vuonna 2000 perustamasta punk-levy-yhtiöstä. Hymyilyttävä kasvutarina kiteyttää itse tehtyyn elämään tarvittavan hurjuuden, rohkeuden ja innokkuuden reiluun tuntiin.

Ensiesityksensä elokuva sai vuoden 2019 alussa. Tuotannon käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaavat joensuulaislähtöiset Janne Tanskanen ja Ville Asikainen

Ajankuvaa ysäriltä tähän päivään

Dokumentin tekijät kertovat, että ajatus dokkarin tekemiseen syntyi halusta kuvata suomalaista punk-kulttuuria. Suunnitelma kaventui lopulta tiettyyn levy-yhtiöön ja punainen lanka löytyi Koskisen tarinan kautta. 

– Kuvaukset alkoivat vuonna 2013, vaikkei vielä silloin ollut varmaa, mitä kuvataan mitäkin varten. Prosessiin liittyi itkua ja raivoa, ja kaikkea siltä väliltä, Tanskanen nauraa.

– Tuossa oli niin lähellä aihetta, että dokumentin teko tuntui venyvän vuosia ja vuosia, Asikainen jatkaa. Monta unetonta yötä meni miettiessä, miten dokumentin saisi vietyä loppuun. Combat Rock Shopkin ehti mennä kiinni kuvausten jälkeen. 

DIY-taktiikka: dokkari valmistui päivätöiden lomassa

Indie-tuotannolle tyypillisesti elokuvan työryhmä on pieni. Pääasialliset toimijat on laskettavissa yhden käden sormilla. Rahoituksen kanssa sai olla kärsivällinen.

– Koska suomipunkin suosio on suhteellisen marginaalista, niin tuotantoyhtiöiltä oli vaikea saada avustusta. Siinä vaiheessa piti tehdä päätös, että rakastaako tarinaa sen verran, että on valmis laittamaan siihen oman aikansa, Asikainen kertoo. 

Lopputuloksesta päätellen rakkautta dokumenttiin liikeni. Kuuden vuoden projekti on ilmeisesti jättänyt tekijöihinsä myös ulkoisen jäljen – ainakin dokkarin tekijöiden hienovaraisen "combat-lookin" perusteella. Tyyliin kuuluu ennen kaikkea taakse sliipattu tukka.

Inspiraatiota uskalluksesta

Miten Combat Rockin aikakaudesta voisi ottaa mallia tänäpäivänä? 

– Paljon ainakin siinä mielessä, että aina kannattaa tarttua ja alkaa tekemään asioita, oli mielessä sitten bändi tai levy-yhtiö, sarjakuvat tai haave omasta ravintolasta, Tanskanen toteaa.

– Niin, se rohkeus. Jos noilta dokkarin jätkiltä kysyisi kiikkustuolissa kolmea lyöntiä ennen kuolemaa, että oliko nuo asioita, joita kannatti tehdä, niin veikkaan, et jokainen sanois, että kannatti, Asikainen toteaa.

 

Teksti: Kerttuli Karels
Kuva: Pasi Huttunen