Elokuvat

Andreas Neumann, Joshua Homme

American Valhalla

2017 USA
81 min • englanti
S
Teema: Rokumentti selection
15.11.2017 | klo 21.00 | Paikka: Tapio 3 | OSTA LIPPU

On henkilöitä, joita sopii kuvata termillä ’ikinuori’. Sitten on Iggy Pop.

Pari vuotta sitten edelleen spagaattiin taipuva punkrockin isoisä paiskasi kättä Queens of The Stone Age -nokkamies Josh Hommen kanssa ja rokkikansassa kävi kohahdus. Hommen, Dean Fertitan sekä Arctic Monkeysista tutun Matt Heldersin käsissä syntyi Post Pop Depression -albumi, jolla Iggy kuulosti jälleen yhtä äkkiväärältä ja vaaralliselta kuin 70-luvun klassisilla soololevyillä. Albumi on erinomainen kahden rockin sukupolven fist bump ja hieno loppukaneetti Iggyn järkälemäisen upealle uralle.

Vuoden rockelokuvaksi helposti kohoava American Valhalla on Hommen ohjaama dokumenttielokuva, joka kuvaa Post Pop Depressionin tekovaiheita aina yhteistyön alkuhetkistä albumia seuranneeseen maailmankiertueeseen saakka. Katsoja pääsee osaksi äänityssessioita Kalifornian aavikolle, kuin myös Royal Albert Hallissa käytyihin takahuonekeskusteluihinkin. Samalla kuulemme jokaisen bändin jäsenen kertomuksia prosessin etenemisestä. Kaiken keskiöön asettuu kuitenkin Iggy, joka pohtii omaa arvoaan rockmusiikille samalla, kun hän taipuu vielä kerran ensiluokkaiseen suoritukseen laulajana, keulahahmona ja rockikonina. Siinä missä Gimme Danger -dokumentti (2016) oli hieno läpileikkaus Iggyn urasta, on American Valhalla kuvaus siitä, kuinka Homme ja kumppanit saivat taottua mieheen uudenlaista uskoa omaan tekemiseensä. Lopputulos välittyy levyltä ja valkokankaalta.

Traileri