Elokuvat

Stephen Robert Morse, Nicholas Hampson

EuroTrump

2017 UK, Saksa, Alankomaat, USA
92min • englanti
K12
Teema: Toivo/ttomuus
16.11.2018 | klo 16:45 | Paikka: Tapio 3 | OSTA LIPPU

Ajatuksia haastava elokuva oikeistopopulismin kansikuvapojasta

Viime vuonna Euroopassa pidäteltiin hengitystä Hollannin vaalitulosta odotellessa. Pääministerin paikkaa havitteli oikeistopopulistinen islamin vastustaja Geert Wilders, joka herätti kohua verratessaan Koraania Mein Kampfiin. Wildersin puolue ei voittanut vaaleja, mutta sai runsaan äänisaaliin. Puolueen menestyksen myötä oikeistopopulistinen puhe arkipäiväistyi ja Hollannin politiikka nytkähti uusille, ennen niin mahdottomilta tuntuneille raiteille.

Haastava dokumenttielokuva EuroTrump kertoo Geert Wildersista, joka on elänyt 12 vuotta turvamiesten ympäröimänä saamiensa tappouhkausten takia. Ohjaajat Hampson ja Morse pääsivät seuraamaan Wildersin elämää dramaattisina vuosina, jolloin hän pyrki maansa pääministeriksi. Wilders, joka on hyvin älykäs strategisti ja tietää kuinka vaikuttaa ihmisiin, kertoo dokumentissa avoimesti elämästään ja ajatuksistaan. Antaessaan äänen eurooppalaisen oikeistopopulismin merkittävimpiin kuuluvalle poliitikolle elokuva haastaa katsojan kantamaan vastuunsa. Pystyykö miehen ja hänen tekonsa ja puheensa erottamaan? Onko syytä ymmärtää, ennen kuin langettaa tuomion?

Traileri