Rataräppileffa voitti puolelleen kotikutoisuudesta huolimatta

Meininki Mika Ahlforsin ohjaamassa Punasii päin -leffassa on sympaattisella tavalla kotikutoista ja resuista.

- Meidän asenne oli vähän sellainen, että mennään ja tehdään. Idea lähti joskus kun kokin työssäni ajattelin kaikenlaista ja stereoista soi räppi. Tuli puheeksi, että räppileffoja ei Suomessa ole juuri tehty ja kaveri innostui, että hän voi hoitaa Julma H:n siihen näyttelemään. En voinut siinä vaiheessa enää taka-askeleitakaan ottaa.

Vertailussa tätä ennen teattereihin ehtineisiin Pahan kukkiin (2016) ja Veljeni vartijaan (2018), pärjää Punasii päin vertailussa hyvin kotikutoisuudestaan huolimatta.

Budjettia Ahlforsilla ei ollut nimeksikään, mutta lopputulos on ajoittaisessa brutaaliudessaankin kiehtova ja omalaatuinen. Kuvauspäivien vähyys näkyy siinä, että näyttelijäntyö on epätasaista ja hyvin vaihtelevaa, mutta lopulta leffa on silti tyylikäs.

Julma H oli Ahlforsin mukaan hyvä yhteistyökumppani, vaikka mies tunnetaan ristiriitaisena persoonana.

- Hän allekirjoitti käsikirjoituksen ja lähinnä puvustus oli kovilla kun mikään meidän tarjoamista rytkyistä ei meinannut kelvata, Ahlfors naurahtaa.

Näkyvyyden saamisessa räppärin fanikanta osoittautui korvaamattomaksi. Rahan puutteen lisäksi leffan tekemisessä on ollut haasteena näytösten saaminen. 

- Finnkinolta on pitänyt voittaa saleja näytös kerrallaan. Alkuun saatiin vain yksi näytös Maximissa ja se me myytiin päivässä.

Yleisöstä joku kysyy Ahlforsilta elokuvan varsin yksioikoisista naishahmoista ja ohjaaja myöntää, että ehkä elokuva ei Bechdelin testiä läpäisisi. Testin edellyttää, että leffassa edellytää, että siinä on vähintään kaksi naishahmoa, joilla molemmilla on nimet ja jotka puhuvat keskenään jostain muusta kuin miehistä. Näistä jää täyttymättä viimeinen kohta. Monien jenkkiräppileffojen naisvihamielisyyden tasosta Ahlfors jää silti kauas.

Ice T:llä on ollut tapana perustella musiikkinsa kontroversiaaleja puolia haastatteluissa toteamalla, kuinka heidän taiteensa heijastaa heidän yhteisöään. Tästä elokuvasta voi sanoa samaa. Sen kummemmin moralisoimatta, mutta toisaalta myöskään liikaa idealisoimatta leffa kuvaa rikollista, huumehöyryistä ja välillä veristä elämäntapaa.

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Markus Korpi-Hallila